 |
Perustietoa luustosta
Ihmisen tukirangan muodostavat luut, nivelet ja rustot. Luusto painaa noin viidesosan kehon painosta. Liikkuminen mahdollistuu koska luut liittyvät toisiinsa nivelten välityksellä. Näiden luiden päitä verhoaa nivelrusto. Rustoa on lisäksi muun muassa nenässä ja korvalehdissä. Luusto määrää pitkälti ruumiinmuotomme yhdessä lihasten kanssa. Luuston rakenteen suhteen osa ihmisistä on vankkarakenteisia, toiset taas ovat hennompia. Aikuisen ihmisen kehossa on kaikkiaan noin 206 luuta. Suurin ihmisen luista on reisiluu ja pienin korvan sisällä oleva kuuloluu (jalustin).
Luukudoksen rakenne vaihtelee luuston eri osissa. Pitkien luiden varsiosat ja luiden pintaosat ovat kuoriluuta. Kuoriluu on kovaa, sillä sen rakenneosat ovat tiiviisti ja säännöllisesti järjestäytyneet. Luiden päät, pienten luiden sisäosat ja nikamat ovat pääasiassa hohkaluuta. Hohkaluun rakenne on pesusienimäinen, minkä vuoksi se on kestävyydeltään kuoriluuta heikompaa.
Luukudos on elävää kudosta, joka uusiutuu jatkuvasti luun hajoamisen ja luun muodostumisen vuorotellessa. Luun hajottajasolut "syövät" luuhun kuopan ja luun muodostajasolut rakentavat uutta luuta hajonneen tilalle. Vuodessa luukudosta hajoaa noin 10 %, josta voi laskea luuston uusiutuvan kokonaan joka 10. vuosi!
Luuston elinkaari
Lapsilla ja nuorilla luun uusiutuminen on tehokasta, koska luun muodostus on nopeampaa kuin luun hajoaminen. Kasvun aikana luukudoksen määrä lisääntyy ja luu sekä pitenee että paksuuntuu. Varsinaisen pituuskasvun päättymisen jälkeenkin luu voi vielä paksuuntua ja vahvistua sen mineraalimäärän lisääntyessä. Suurin luun määrä eli luun huippumassa saavutetaan 20 ikävuoden vaiheilla. Aikuisilla luun hajoaminen ja muodostuminen ovat normaalisti tasapainossa, ja luukudoksen määrä pysyy samana ilman osteoporoosille altistavia riskitekijöitä. Noin 40 ikävuoden vaiheilla luun hajoaminen vähitellen kiihtyy luun muodostumista nopeammaksi, ja luukudoksen määrä vähenee. Naisilla vaihdevuodet kiihdyttävät luun hajoamista 3-5 vuodeksi eteenpäin, jonka jälkeen luun hajoaminen jälleen hidastuu. Vaihdevuosien aikana naiset saattavat menettää luukudoksestaan jopa 5 % vuosittain. Miehillä vastaavaa nopean hajoamisen vaihetta ei ole, vaan luun määrän väheneminen iän myötä on tasaisempaa ja hitaampaa kuin naisilla.
Luun määrää säätelevät perintötekijät, sukupuoli, ravinto, liikunta ja hormonit. Perintötekijät ovat kuin arkkitehdin rakennuspiirustukset, jotka sisältävät ohjeen luun huippumassan muodostumisesta. Luun kasvaminen huippumääräänsä edellyttää tärkeiden rakennusaineiden eli kalsiumin ja D-vitamiinin riittävää saantia ravinnosta sekä säännöllistä luustoa kuormittavaa liikuntaa. Hormonit määräävät luun rakentumista kasvuiässä sekä säätelevät luun aineenvaihduntaa myöhemmällä iällä.
|