
	Osteoporoosin hoito

Osteoporoosin hoidon tavoitteena on estää luuston kunnon huonontuminen, mineraalitiheyden pienentyminen ja murtumat, erityisesti lonkkamurtumat.

Osteoporoosin perushoito

Riittävän kalsiumin saannin turvaaminen, 1 g/vrk
D-vitamiinin saannin turvaaminen, 800 IU/vrk
Riittävä ja luun kunnolle sopiva liikunta
Kaatumisen estäminen ja kaatumissuojaus
Tupakoinnin lopettaminen

Kalsiumin riittävän saannin on todettu vähentävän luunmurtumia vaihdevuosi-iän ohittaneilla naisilla. Kalsiumin riittävä saanti saattaa myös parantaa estrogeenihoidon luustovaikutuksia. Lääketutkimuksissa on yleensä käytetty 1000 – 1 500 mg:n kalsiumlisää vuorokaudessa. Kalsiumin optimaalista määrää osteoporoosin hoidossa on hankala määrittää, eikä annos-vastetutkimuksia ole tehty. Käypä hoito - suositus esittää kalsiummäärää 1 g/vrk sopivana osteoporoosin perushoidoksi.

Vanhuksilla D-vitamiinilisä estää luun mineraalitiheyden pienentymistä ja vähentää yhdessä kalsiumlisän kanssa luunmurtumia sekä naisilla että miehillä. Käypä hoito - suosituksen mukaan D-vitamiinin päivittäisen saannin pitäisi olla 800 KY (=kansainvälistä yksikköä, engl. international unit = IU) eli 20 µg.

Kuormittamattoman luun massa vähenee. Tämän vuoksi pitkäjänteinen harrasteliikunta ja arkiliikunta ovat luun hyvinvoinnille tärkeä perushoito. Liikunnan yleissuositukseksi sopii: ole nuorena aktiivinen ja vältä vanhana liikkumattomuutta. Liikunta, joka sisältää soveltaen etenkin voimaponnistuksia ja suunnanvaihdoksia on luustolle edullista.

Kaatumisen ehkäisyssä liikunnalla harjoitetaan tasapainoa, ketteryyttä ja lihasvoimaa. Lihasvoiman harjoittaminen tulee kohdistaa ainakin selän, vatsan, lantion ja ranteiden alueelle. Liikkumisvarmuus edesauttaa myös sosiaalisten kontaktien ylläpitämistä ja henkistä hyvinvointia. Kaatumisen ehkäisy käsittää myös mahdollisesti kodin saneerauksen, kenkien liukuesteet, lonkkien suojauksen, erilaiset apuvälineet ja muun terveydentilan ja lääkityksen tarkistuksen.

Ongelmien välttämiseksi osteoporootikon liikunnassa tulee mm. välttää:

isoja hyppyjä (kuten haaraperushyppely)
voimakkaita selkärangan koukistuksia ja kiertoja (kuten istumaannousu -vatsalihasliike)
isoja lisäpainoja kuntosaliharjoittelussa, kantamista koskevista painorajoituksista tulee keskustella lääkärin kanssa
yläselän ryhdin pyöristyttyä molempien käsien nostoa ylös yhtä aikaa
hakkaavia ja räjähtäviä liikkeitä (kuten halonhakkuu).

Murtumien hoidon jälkeen alkavasta liikuntaharrastuksesta kannattaa aina keskustella hoitavan lääkärin kanssa. Kuitenkin tavoitteena on mahdollisimman nopea jalkeille pääsy. Liikunnan asiantuntijan ohjauksessa sopivan liikuntatavan etsiminen ja kokeilu on mahdollisimman turvallista.

Tupakoitsijoilla on keskimäärin pienempi luumassa kuin tupakoimattomilla. Tupakointi voi myös poistaa estrogeenihoidon luustoa suojaavan vaikutuksen. Alkoholin runsas käyttö lisää luunmurtumien vaaraa.

Osteoporoosin lääkehoito

Perushoidon lisäksi aloitetaan lääkehoito, jos kyseessä on osteoporoottinen murtuma tai luuntiheysmittauksessa todettu osteoporoosi. Osteoporoosilääkkeet vähentävät luun hajoamista tai tukevat luun rakentumista. Osteoporoosin hoitopäätökseen vaikuttavat potilaan ikä, kokonaistilanne, muut sairaudet ja lääkehoidot. Murtumia voidaan ehkäistä estämällä kaatumistapaturmia ja suojautumalla murtumilta lonkkasuojaimia käyttämällä. Murtumapotilaiden kohdalla hoidon tavoitteena on myös kivun lievitys ja murtuman jälkeisellä kuntoutuksella pyritään työ- ja toimintakyvyn säilyttämiseen.

Tavoitteena murtumien estäminen!

Osteoporoosin lääkehoito aloitetaan yksilöllisen murtumavaaraprofiilin perusteella. Siinä tärkeimmät seikat ovat ikä, luun mineraalitiheys ja aiemmat murtumat. Osteoporoosin lääkehoito on kustannusvaikuttavinta silloin kun se suunnataan iäkkäisiin, pienen mineraalitiheyden omaaviin ja murtumia saaneisiin potilaisiin.

Bisfosfonaatit (alendronaatti, etidronaatti, risedronaatti, ibandronaatti ja tsoledronihappo) ovat pitkäaikaisesti luustoon sitoutuvia luulääkkeitä, joita otetaan valmisteesta riippuen tabletteina kerran päivässä, kerran viikossa tai kerran kuukaudessa. Ibandronaattia voidaan antaa myös laskimonsisäisenä injektiona 3 kuukauden välein. Tsoledronihappo annostellaan laskimonsisäisenä infuusiona kerran vuodessa.

Estrogeeni on hyväksi naisen luustolle. Hormonikorvaushoidon asemasta on kuitenkin keskusteltu paljon, koska se voi lisätä naisen rintasyöpäriskiä. Estrogeenia voidaan käyttää luunmurtumien ehkäisyyn, jos samanaikaisesti tarvitaan hoitoa myös vaihdevuosioireisiin. Potilaan mielipide on tärkeä mietittäessä estrogeenihoidon aloitusta ja hoidon kestoa. Estrogeenia voidaan käyttää tabletteina, laastarina tai geelinä.

Raloksifeeni on päivittäin tablettina otettava estrogeenireseptorin muuntelija (SERM-lääke), joka vaikuttaa elimistössä osittain kuten estrogeeni (esim. luustoon), osittain päinvastoin kuin estrogeeni (esim. saattaa pienentää rintasyöpävaaraa). Se saattaa pahentaa vaihdevuosioireita.

Nenäsuihkeena otettava kalsitoniini soveltuu kipua lievittävän vaikutuksensa vuoksi erityisen hyvin lisälääkkeeksi kivuliaille nikamamurtumapotilaille ainakin parin ensimmäisen kuukauden ajaksi.

Miehillä voidaan käyttää myös testosteronia, mikäli on todettu sukuhormonituotannon vajaus.

Suurin osa osteoporoosilääkkeistä on vaikutusmekanismiltaan luun hajoamisen estäjiä. Jauhemuotoinen strontiumranelaatti on päivittäin otettava lääke, jolla on sekä luun hajotusta estävää että rakentumista edistävää vaikutusta.

Lisäkilpirauhashormonivalmisteet (teriparatidi, 1-84-PTH) vaikuttavat uutta luuta rakentavasti ja jopa korjaavat hohkaluun rikkoontunutta verkkorakennetta. Nämä lääkkeet soveltuvat erityisesti vaikean osteoporoosin hoitoon ja ne annostellaan päivittäisinä pistoksina ihon alle joko 18 kuukauden ajan (teriparatidi) tai korkeintaan kahden vuoden ajan (1-84-PTH).

Lääkkeeltä vaaditaan, että se on kontrolloiduissa tutkimuksissa estänyt luunmurtumia. Edellä mainituilla lääkkeillä on erilaiset näytöt nikamamurtumien, lonkkamurtumien ja muiden selkärangan ulkopuolisten murtumien ehkäisyssä. Käytettävä hoito ja sen kesto määritetään potilaskohtaisesti. Osa lääkkeistä on peruskorvattavia ja osa peruskorvattavia erillisselvityksen perusteella, osa odottaa peruskorvattavuutta. Miehille osteoporoosilääkkeistä peruskorvattavuus on alendronaatilla, risedronaatilla ja kalsitoniinilla.

Hoidon seuranta

Osteopenia:

uusi luuntiheysmittaus 2-5 vuoden kuluttua
seurantamittaukset tulisi suorittaa mahdollisuuksien mukaan samanmerkkisellä laitteella kuin alkututkimukset

Osteoporoosin lääkehoito:

seurantamittaus alussa 2-3 vuoden välein
luun tiheyden tulee pysyä ainakin hoitoa edeltävällä tasolla
luun aineenvaihduntaa kuvaavien merkkiaineiden mittaaminen (verestä ja virtsasta) ennen hoidon aloittamista ja 3 kk hoidon jälkeen

Toimintakyvyn, oireiden ja kiputilojen seuranta

Jos osteoporoosin lääkehoito on aloitettu nikamamurtuman perusteella ilman luuntiheysmittausta, voidaan röntgenkuvilla seurata, ettei uusia nikamamurtumia ilmaannu.

Tulostettava versio »