Nimi: Lulu Luustoinen
Ikä: 13 v
Harrastukset: aerobic, tanssi, kokkausbileet kavereiden kanssa
Tsekkaa Lulun reseptivinkit!
Heippa!
Mä oon Lulu ja täytin just 13 vuotta. Käyn Luukallion yläastetta Osteolinnassa, joka on pikkukaupunki Luurankorannikolla. Lempiharrastukseni on aerobic ja tanssi. Suosikkibändini on tällä hetkellä kolmen tytön lauluyhtye The Kids.
Tarina Lulusta
Ruoka jos mikä on makuasia. Nykyään se on monelle myös
vakaumuksellinen asia. Tää tarkoittaa sitä, että on
ihmisiä, jotka eivät periaatteellisista syistä syö esimerkiksi
lihaa. Mutta sitten on niitä, jotka ei edes syö kunnolla, kun
he yrittää laihduttaa – vaikka ei olis tarvettakaan!
Siitä kaikki on varmaan samaa mieltä, että hyvänkään
asian puolesta ei sentään kannata riskeerata terveyttään.
Toisaalta, jos asioista ei tiedetä tarpeeksi - esim. sitä mitä kaikkea
ihminen ja vallankin nuori tarvitsee kasvaakseen terveeksi aikuiseksi,
niin voi tehdä virheitä, joita sitten vanhemmiten joutuu katumaan.
Tää seuraava stoori kertoo unesta. Yhden Lulun unesta. Se on
suurinpiirtein sun ikäinen. Ja ihan mahdottoman kova airobikkaaja.
No - tää Lulu näki sellaista unta, että se oli ruvennut
laihduttamaan. Se jätti kaikki maitovalmisteet pois ruokavaliosta,
kun niissä oli sen mielestä liikaa rasvaa. Rasvaa se vältti
viimeisen päälle, ja söi vain tosi pieniä annoksia.
Lulu näytti omasta mielestään paremmalta kun muutama kilo
oli pudonnut. Mut treeneissä väsytti kamalasti. Lulu vaan puri
hammasta ja jatkoi sisulla treenit loppuun.
Yks kaunis päivä Lulu oli sitten treenaamassa johonkin bikkauskisoihin
ja Lulun kauhuksi siltä murtu ranne. Ihan tosta vaan. Räks. Poikki
kun kananluu. No, eikun terveyskeskukseen tietty. Siellä lääkäri
sitten kertoi Lululle, että nyt on Lulun airobikkaukset sitten bikkailtu.
Lulun luut olivat muuttuneet niin hauraiksi, että ainakaan kovasta
kilpailemisesta ei enää tulis mitään. Lululla oli luukato
eli osteoporoosi. Kauhistuksen kanahäkki, ajatteli Lulu. Mistä ihmeestä se
oli sellaisen voinut saada. No lääkäri kertoi, että kun
se oli niin hoikka eikä syönyt hyvin , niin se ei voinut myöskään
saada kalsiumia, jota kuulemma luut välttämättä tarvitsevat.
Tarvii ne luut liikuntaakin, mutta se ei pelkästään riitä.
Jos liikkuu paljon ja syö liian vähän, luut voivat haurastua.
Lulu kysyi, että miksei kukaan ollut kertonut sille tästä.
Ei edes se sama lääkäri. Lulun terkkarin oma lääkäri.
No - se lääkäri vaan hymyili - siinä unessa siis -
ja Lulu sai kauhean raivarin. Se nousi ylös, heilautti kipsattua kättään
ihan ku joku moukarin heittäjä , ja suuntasi kipsikätensä kohti
lääkärin näköä. Kuulu hirveä rusahdus........
ja ......... Lulu heräsi.
Lulu oli huitaissut lampun ja vekkarin lattialle yöpöydältään.
Painajaishiestä litimärkänä Lulu tutki rannettaan,
ei löytänyt kipsiä ja suuntasi kohti keittiötä.
Siellä Lulu ensitöikseen joi pari lasia maitoa ja päätti
luopua laihduttamisesta ja maitolakosta. Tämmöinen oli siis Lulun
uni. Mietipä mitä syöt, nimittäin Lulun painajainen
olis voinut olla totta...
|